Sali avoinna: 05-23,
vastaanotto avoinna: 10-18

Kuntosalin historia Tampereella

DSC_0025Tampereen sydämessä keskellä keskustaa on toiminut jo vuosikymmenen ajan Suomen ensimmäinen funktionaalinen kuntosali. Entisessä ompelimossa ullakolla on ollut tunnelmaa harjoitella vanhan puulattian natistessa valmentautumisen rytmiin. Tilassa on valmennettu ja koulutettu suuri osa funktionaalisen liikunnan ohjaajista. Pienessä tilassa on ollut kahvakuulia, renkaita, voimakeiloja, voimistelullisia välineitä ja muuta toiminnalliseen harjoitteluun sopivaa välineistöä.

Toiminnallisuuden saadessa yhä suurempaa jalansijaa tarve suuremmille, entistä ammattimaisille tiloille oli ilmeinen. Unelma kunnon treenipaikasta alkoi kyteä. Haluttiin luoda treenipaikka jollaista jokainen tosissaan harjoitteleva on aina toivonut. Valmentajien valmentajat halusivat tuoda entistä parempaa palvelua myös kuntoilijoille.

Tarpeeksi suuri ja tilava halli löytyi Nekalasta teollisuusalueen ytimestä. Tiloissa oli ennen toiminut Keskon keskusvarasto. Tilassa oli vain pölyä, kuolleita lintuja ja roskaa. Intohimon värittämin silmin tila näytti ”täydelliseltä”. Alkoi 6 kuukauden valtava rakennusurakka. Kaikkia todennäköisyyksiä vastaan tilat valmistuivat kuin valmistuivatkin. Samaan aikaan lopullinen valmennusporukka oli kasassa. Tästä alkoi Tamperelaisen kuntosali Poltteen taival. Nyt olemme onnellisia, että lähdimme hulluun hankkeeseen. Näemme iloa, kunnon kohoamista ja yhteishenkeä päivittäin. Poltteen hienot tilat ja osaava valmennus ei näet olisi mitään ilman liikkujia, jotka tuovat salille oman iloisen ja ystävällisen mausteensa.


Tämä kaikki POLTE kuntosalilla Tampereella!
Vihiojantie 5, 33800 Tampere.

Koe kanssamme uniikki liikuntaelämys Toiminnallisessa liikuntakeskuksessa

Liittymisetuna Cross Training peruskurssi VAIN 60€ (arvo 240€).
Peruskurssilla opit oikeat suoritustekniikat
ja harjoittelun perusteet.

LIITY JÄSENEKSI